Serbiankuusi
Serbiankuusi | |
---|---|
Ryhmä serbiankuusia Mustilan arboretumissa. | |
Uhanalaisuusluokitus | |
| |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Havupuut Pinophytina |
Luokka: | Havupuut Pinopsida |
Lahko: | Pinales |
Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
Suku: | Kuuset Picea |
Laji: | omorika |
Kaksiosainen nimi | |
Picea omorika | |
Katso myös | |
Serbiankuusi Wikispeciesissä | |
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK |
Serbiankuusi (Picea omorika, serbiaksi: Панчићева оморика, Pančićeva omorika) kuuluu kuusiin ja mäntykasveihin. Serbiankuusi on Serbiasta kotoisin oleva, harvinainen Drina-joen varrella Länsi-Serbiassa kasvava puu. Luontaisella kasvualueellaan se kasvaa 1000–1500 metrin korkeudessa.
Alun perin serbiankuusen löysi serbialainen kasvitieteilijä Josif Pančić vuonna 1875 Tara-vuorelta läheltä Zaovinen kylää. Puu nimettiin löytäjänsä mukaan (kts. serbialainen nimi). Emanuel von Purkyne viimeisteli työn vuosia myöhemmin.
Kuvaus
Serbiankuusi on keskikokoinen puu, kasvaen 20–35 metriä korkeaksi. Suomen olosuhteissa pituus jää noin 20 metriin. Latvus on paljon kapeampi ja tiheämpi kuin metsäkuusella. Paksuja neulasia on runsaasti ja ne kasvavat tiiviisti. Pituutta neulasilla on 10–20 mm, ulkonäöltään ne ovat litteähköjä ja tylppäkärkisiä. Neulaset siirottavat sivuille ja yläviistoon. Väriltään ne ovat tummanvihreitä yläpinnalta. Alapinnalla on vaaleat raidat, jonka vuoksi lehvästö näyttää usein hieman sinertävältä tai hopeanväriseltä. Kävyt ovat 4–7 senttimetrin pituisia, nuorena lähes tummia, mutta ne vaalenevat vanhetessaan. Serbiankuuselle erittäin koristeelliset kävyt ilmestyvät jo nuorena. Niiden käpysuomut ovat pyöreä- ja leveäkärkiset.
Levinneisyys ja käyttö
Serbiankuusi on yleinen myös luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolella. Komean säännöllisen ja maahan asti ulottuvan latvuksensa ja runsaiden neulastensa ansiosta serbiankuusi on yleinen puutarhoissa. Kapea kasvutapa vie myös vähän tilaa. Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa sitä kasvatetaan paljon, koska se menestyy suuressa maalaatujen kirjossa, happamasta savesta hiekkaiseen ja kuivaan maaperään. Serbiankuusi kestää myös hyvin kaupunkien ilmansaasteita.
Serbiankuusta on kasvanut myös nyky-Suomen alueella Holstein-interglasiaalin aikana 400 000 vuotta sitten. Kittilän Naakenanvaaralta löytyneestä turpeesta on löytynyt serbiankuusen siitepölyä.[2]
Okakuusen (Picea pungens) ohella serbiankuusi on Suomessa käytetyimpiä koristekuusia, jotka menestyvät aina Oulun korkeudella asti. Ensimmäiset siemenet saatiin Suomeen vuonna 1907 Arboretum Mustilaan.[3] Serbiankuusta kasvatetaan joulukuusiksi ja varsinkin Pohjois-Euroopassa paperin tuotantoon.
Lähteet
- ↑ Picea omorika IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ Tom Björklund (kuvat) ; Seppo Vuokko (teksti): Mammutin aika: elämää jääkaudella, s. 27-28. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
- ↑ http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts165.pdf (pdf)
|